Riippuvuuden koukussa

Koska työttömyyteen liittyy usein erilaisia riippuvuuksia, päätin pohtia myös niitä tässä blogissa. Työtön ihminen saattaa yrittää täyttää työttömyydestä aiheutuvaa tyhjiötä esimerkiksi pelaamalla tietokonepelejä tai liika alkoholin käyttäminen aiheuttaa omalta osaltaan työttömyyttä. Peli- tai päihderiippuvuudesta voidaan puhua, kun tekemiseen liittyy pakon omaista toimintaa, jota ei haluta tai pystytä lopettamaan ikävistä seurauksista huolimatta. Henkilö tekee kaikkensa, että pystyy jatkamaan tekemistä ja ajatukset pyörivät kyseisen asian ympärillä päivittäin. Addiktio on niin voimakas, että asian tekeminen alkaa vahingoittaa niitä elämän osa-alueita, joita pidetään yleisesti ottaen terveinä, kuten ihmissuhteet, työ, talous, fyysinen ja henkinen kunto tai esimerkiksi yleisesti hyvinvointi.  Erilaisia riippuvuuksia peli- ja alkoholiongelman lisäksi voi olla esimerkiksi uhkapelaaminen, seksi, huumeet, lääkkeet, pakonomainen liikunta tai syöminen sekä muut samanlaista nopeaa tyydytystä tuottavat asiat. Kaikki riippuvuutta aiheuttavat asiat lisäävät aivojen dopamiinitasoa hermoverkostossa, mikä vaikuttaa mielihyvän tunteeseen, ja siksi niihin jäädään niin vahvasti koukkuun (Korkeila & Koski-Jännes 2021).

Riippuvuus ja addiktio voivat olla fyysistä, psyykkistä tai sosiaalista. Fyysinen riippuvuus ilmenee erilaisina fyysisinä vieroitusoireina, kuten päänsärkynä, vapinana, hikoiluna ja unettomuutena. Psyykkinen riippuvuus taas on sitä, kun tietystä aineesta tai tekemisestä haetaan pikaista tyydytystä ja mielihyvää tai pakokeinoa vaikeisiin tilanteisiin ja asioihin. Sosiaalinen riippuvuus on riippuvuutta ryhmään, jossa käytetään addiktiota aiheuttavia aineita. Esimerkiksi kouluikäisten ryhmäpaine tupakointiin. (Suomen Mielenterveys ry.)

Uhkapelaamisessa ikävää on se, että kuten monet muutkin sosiaaliset ongelmat, uhkapelaaminen ilmenee yleisimmin köyhimmillä ihmisillä, joten se vahvistaa muiden ongelmien lisäksi myös eriarvoisuutta. (Erkkilä 2018). Rahaa yritetään saada helposti sekä nopeasti ja pian ollaan velkakierteessä, josta on vaikea päästä pois. Vastaamo.fi psykoterapiakeskuksen mukaan 75 prosentilla peliriippuvaisista on myös alkoholiriippuvuus.

Alkoholiongelma on krooninen sairaus, jossa elimistö sekä mieli tulevat riippuvaiseksi alkoholista. Alkoholisoitumiseen vaikuttavat suuresti perinnölliset tekijät, kuten hyvä alkoholin sietokyky, mutta suurilla ikävillä elämän muutoksilla on myös vaikutusta, esimerkiksi työttömyydellä. Alkoholismia ilmenee enemmän miehillä, kuin naisilla, mutta tämä taitaa päteä moniin muihinkin riippuvuuksiin. Myös alkoholiongelmassa, kuin muissakin riippuvuuksissa, addiktiota ylläpitävän keskushermoston toimintamallin muutos paranee hitaasti ja edellyttää usein 3-6 kuukauden raittiin jakson (Huttunen 2018a). Ihmisen olisi myös hyvä päästä puhumaan ongelmistaan ammattilaisen kanssa. Ongelman syy pitää selvittää, jotta riippuvuuksista pääsee oikeasti parantumaan. Parantuminen lähtee kuitenkin ihmisestä itsestään ja halusta parantua.

Videopelit ja peliriippuvuudet ovat yleistyneet nykypäivänä varsinkin nuorten keskuudessa. Videopelit tehdään koukuttaviksi ja palkitseviksi ja, jos ihmisellä on esimerkiksi masentuneisuutta tai ahdistuneisuutta, on helpompi uppoutua pelimaailmaan, kuin kohdata todellinen elämä. Pelatessa voidaan jutella myös matalalla kynnyksellä muiden pelaajien kanssa, joten yksinäiset ihmiset hakevat peleistä seuraa. Moni työtön uppoutuu pelaamaan aikansa kuluksi ja riskinä onkin, että elämässä ei ole pian muuta mielekästä kuin pelaaminen, koska muut positiiviset asiat ovat kaikonneet pelaamisen tieltä. Monesti yksistään riippuvuus ei syrjäytä ihmistä vaan monien vaikutusten summa, johon riippuvuus vaikuttaa. Esimerkiksi työttömyydestä aiheutunut masennus, jonka takia henkilö uppoutuu pelimaailmaan, unohtaakseen ahdistuksen.

Moni huumeriippuvainen ihminen ei kykene käymään töissä, joten on työtön. Huumeriippuvuudelle on alkoholismin tapaan ominaista päihteen pakonomainen käyttö riippumatta seurauksista ja siksi huono-osaisuuden kierre on suuri. Lisäksi rikollisuus on vahvasti läsnä. Rahaa päihteisiin hankitaan varastelemalla tai esimerkiksi myymällä itseään. On todettu, että jatkuva aineiden, kuin myös alkoholin, käyttö vaan lisää päihteiden käytön taustalla olevia ahdistuneisuuden tunteita ja pahaa oloa (Huttunen 2018b). Häpeä omasta toiminnasta kasvaa ja ajaa syvemmälle ahdistuneisuuteen. Päihteiden pitkä aikainen jatkuva käyttö aiheuttaa aivojen toiminnan muutoksia, jotka saattavat vaikuttaa lopun elämän ja monien kohdalla tämä tekee huumeiden käytön omaehtoisen lopettamisen mahdottomaksi (Huttunen 2018b).

Omasta tai läheisen riippuvuudesta on kuitenkin mahdollista päästä eroon oikean avun ja tuen voimin. Netti on pullollaan erilaisia chattejä sekä puhelinnumeroita, joista voi pyytää apua ja neuvoja. On olemassa nettisivuja omahoitoon ja maksuttomia verkkokursseja riippuvuuden hoidon tueksi. Neuvoja löytyy esimerkiksi https://paihdelinkki.fi/oma-apu -sivulta.

Elli

Photo by Lucas Pezeta on Pexels.com

Lähteet:

Erkkilä, J. 2018. Salkunrakentaja. Peliriippuvuus on inhimillinen ja yhteiskunnallinen ongelma – ”olin aivan pohjalla”. Viitattu 12.4.2021. https://www.salkunrakentaja.fi/2018/09/peliriippuvuus-ongelma/

Huttunen, M. 2018a. Duodecim terveyskirjasto. Alkoholiriippuvuus (alkoholismi). Viitattu 12.4.2021. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00196

Huttunen, M. 2018b. Duodecim terveyskirjasto. Päihde- ja huumeriippuvuus. Viitattu 13.4.2021. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00414

Korkeila, J. & Koski-Jännes, A. 2021. Päihdelinkki.fi. Aine- ja toiminnalliset riippuvuudet. Viitattu 12.4.2021. https://paihdelinkki.fi/fi/tietopankki/tietoiskut/toiminnalliset-riippuvuudet/aine-ja-toiminnalliset-riippuvuudet

Suomen Mielenterveys ry. 2021. Riippuvuusongelmat. Viitattu 13.4.2021. https://mieli.fi/fi/mielenterveys/mielenterveyden-h%C3%A4iri%C3%B6t/riippuvuusongelmat

Vastaamo.fi. 2019. Peliriippuvuus. Viitattu 12.4.2021.  https://vastaamo.fi/psykoterapia/peliriippuvuus/helsinki-pasila?location=Kokkola

Jätä kommentti

Design a site like this with WordPress.com
Aloitus